Vaikka lähtisit, et sinä katoa,
ei aurinko ole pöydälle unohtunutta mandariinia kauempana,
eikä se kynä, joka on nimeesi takertunut
liikahda jalustaltaan.
Minä olen muuttunut lapseksi taas,
olen pudottanut sokeuteni kuin liinan ikkunasta
ja nähnyt, että se ei putoa,
että maailmankaikkeus ei laajene,
että tähtien välillä ei ole etäisyyttä,
että elävät eivät ole sen lähempänä kuin kuolleetkaan,
että maapallo ei ole pyöreä
ja että kaikki on
yhdessä pisteessä: siinä missä hiili muuttuu
timantiksi, kärsimys sanaksi.
Tomi Kontio (Helsinki, Finlandia, 1966). Poeta, novelista y columnista.