Puutarhassa linnuille kasvaa kaksi päätä. Liljanterät nousevat korkeiksi,
kurottavat aurinkoa kohden, halkeavat syvinä ja oransseina kuin munkkien
lepattavat vaatteet, repäisevät aurinkoon viillokset. Liljoja kasvaa kaksi
jokaisesta varresta, jokainen varsi halkeaa vielä kahtia, jokaisesta kohdasta
kasvaa toinen, niin kuin leikatusta omenapuusta, toiveikkaasta ihmisestä.
Haavoihin puristautuu verso, raadeltuun maahan kasvaa, naiseen,
uudenkuun aikaan, kun kuulla on kimmeltävä, teräsluinen sirppi, kun
askel on ohut, rotko alla, kun hopeiset autot törmäilevät verenpunaisiin
ja maidonvalkoisiin, kun joet kahdentavat haaransa, kun sfinksi irtaantuu
eläimeksi ja ihmiseksi, ihminen mieheksi ja naiseksi, nainen aikuiseksi ja
lapseksi, lapsi hyväksi ja pahaksi. Hyvästä ja pahasta älä puhu. Kaikella
on lopulta kyynelten muoto, koruilla, mitä ihmisestä jää, sateella. Se on
kaikkeuden muotti, viimeinen nuotti.
Saila Susiluoto (Helsinki, Finlandia, 1971). Poeta. Entre sus premios, el Kalevi Jäntin palkinto 2001 y el Suomi-palkinto 2005.